Tapahtumahaku

Ma Ti Ke To Pe La Su
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526

Puhdistus

Tarina kulkee kahdessa ajassa; Viron miehityksen aikana 1950-luvulla ja itsenäistymisen päivinä 1990-luvulla. Kahden eri-ikäisen naisen elämän yhteiseksi tekijäksi nousee vapaudenmenetys, viha, väkivalta, hyväksikäyttö ja häpeä, mutta myös selviytymiskeinojen etsiminen, tahto, voima ja puhdistautuminen.
Puhdistus on samalla kertomus kansakunnan alistamisesta, yrityksestä tuhota kansakunnan muistot, henkinen selkäranka. Voidaan sanoa, että jokainen meistä rakentaa ja elää ”kertomuksen”, ja että tämä kertomus on me, meidän identiteettimme.

Kuinka toimia kun vaihtoehtoja ei ole?

Ikääntynyt Aliide Truu asuu yksin taloaan Viron maaseudulla. Maa on itsenäistynyt edellisenä vuonna ja maareformi on alkanut. Vanhan naisen arjen katkaisee pihalle pyörtynyt 20-vuotias Zara. Zaran maailmassa hallitsee korruptio, naisia alistetaan ja hallitaan samoilla keinoilla, joiden kanssa Aliide tuli tutuksi Viron miehityksen päivinä.

ENSI-ILTA 10.3. JUHANI-NÄYTTÄMÖLLÄ

OHJAUS Juha Malmivaara
LAVASTUSKari Junnikkala
PUVUT Elisa Pfäffli
VALOSUUNNITTELU Kari Laukkanen
ÄÄNISUUNNITTELU Kai Poutanen

ROOLEISSA Tapani Kalliomäki, Jarkko Miettinen, Mika Piispa, Anna Pitkämäki, Jari-Pekka Rautiainen ja Hanna Vahtikari

Ajat
pe 24.9. klo 19 la 2.10. klo 19 la 9.10. klo 13 pe 15.10. klo 19 to 28.10. klo 19 pe 29.10. klo 13 to 4.11. klo 19 pe 12.11. klo 19 la 20.11. klo 19 to 25.11. klo 13 ke 1.12. klo 19 la 11.12. klo 19
Tapahtumalaji
Paikka
Lahden kaupunginteatteri, Juhani-näyttämö
Kirkkokatu 14
Lahti
Liput
24€/21€/14€
Lahden kaupunginteatteri
(03) 752 5000
Lippupiste
0600 900 900
Järjestäjä
Lahden kaupunginteatteri
Kirkkokatu 14
15140 Lahti
(03) 752 5000