Mökiltä maailmalle - ympäristöneuvontaa vuosien varrelta
Arvostelujen keskiarvo : 0/5 (0 ääntä)
Ympäristöneuvonta on ollut Lahdessa samassa osoitteessa Vesijärvenkatu 27 jo 10 vuotta. Sen kunniaksi samasta osoitteesta löytyy nyt näyttely, joka kertoo vuosien varrella tehdystä ympäristöneuvontatyöstä. Materiaalia on kertynyt Töyrynkadun mökiltä asti ja ympäristöyhteistyötä tehdään nykyään jopa Etelä-Afrikassa. Siksi näyttely on nimetty "Mökiltä maailmalle".
Lahdessa alettiin tehdä kestävän kehityksen työtä etunenässä heti Rion ympäristö- ja kehityskonferenssin jälkeen vuonna 1993. Tämän työn tavoitteena on aina ollut lisätä ympäristön merkitystä ihmisten arkipäivässä ja edistää kestävää kehitystä tarjoten tie-toa, tekemistä ja elämyksiä monista ympäristöteemoista.
Työtä on tehty monissa paikoissa. Töyrynkadulla oleva mökki on ollut 1990 -luvulla tukikohtana ja Triossakin on pidetty ekopistettä. Patina - kestävän kulutuksen keskus perustettiin vuonna 1999 Vesku 27 tiloihin ja siitä yhdistyi kierrätyskeskus ja ympäristöneuvonta.
Nykyään Vesku 27:ssa toimii arkisin auki oleva Ympäristöneuvonta esitteineen ja näyttelyineen. Tiloissa järjestetään asiantuntijatilaisuuksia ja se toimii myös asukastoiminnan tukikohtana. Lapsille ja nuorille suunnattua ympäristökasvatustakin tuetaan seudullisesti näistä tiloista. Lisäksi monien hankkeiden kautta panostetaan tehokkaammin tiedottamiseen, kansainväliseen yhteistyöhön ja tiettyihin ympäristöteemoihin sekä kohderyhmiin.
Tule juhlimaan kanssamme avajaisia maanantaina 14.12.2009 klo 13 - 16 tai tutustu-maan näyttelyyn ja toimintaamme myöhemmin. Näyttely on esillä helmikuun loppuun asti.