Pelimannimusiikkia Lahden pääkirjastossa
01.02.2012 16:16
Orimattilan hanuripelimannit konsertoi Lahden pääkirjaston auditoriossa sunnuntaina 5. helmikuuta klo 14. Johtajana ja konsertin juontajana toimii Jan Dobrowolski.
Ryhmän on perustanut yli 40 vuotta sitten orimattilalainen muusikko-säveltäjä Paavo Melander. Kokoonpanoon kuuluu 11 jäsentä, joiden ikähaitari on laaja.
Soittimina ovat hanuri, kitara, keyboard ja perkussio. Mukana on myös k...
Lue lisää »
Kaisa Leka esittäytyy Lahdessa
24.01.2012 15:00
Vastikään Puupäähatulla palkittu sarjakuvataiteilija Kaisa Leka on saanut ensimmäisen yksityisnäyttelyn synnyin- ja opiskelukaupunkiinsa Lahteen.
Lekan näyttely on osa Lahden Runomaraton -yhdistyksen 30-vuotisjuhlavuotta. Esillä on erityisesti kuvituksia, joita hän teki Runomaratonin viimevuotiseen antologiaan Runoja Leipälaatikosta.
Muut näyttelytyöt ovat originaaleja Lekan ja hänen Christo...
Lue lisää »
Nice Run tulee taas
24.01.2012 09:02
Naisten kuntotapahtuma Nice Run tulee taas Lahteen ensi kesänä. Tapahtuma järjestetään kesäkuussa kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla, Lahdessa juostaan ja hölkätään 5. kesäkuuta.
Tapahtumassa on kyse liikkumisesta ja yhdessäolosta. Tapahtumaan voi osallistua vaikkapa omasta työ- tai kaveriporukasta kootussa kuuden hengen poppoossa.
Nice Run -kiertue järjestetään nyt kahdeksannen kerran. Re...
Lue lisää »
Talvikarnevaali tulee taas
17.01.2012 17:19
Lahden lasten Talvikarnevaalit on taas viittä vaille valmis korkattavaksi. Satua vai totta -otsikon alle on niputettu runsaudensarvi, joka pitää sisällään noin 40 erilaista ohjelmakokonaisuutta ja lähes tuhat kulttuurintekijää.
Kulttuurikeskuksen kulttuurituottaja Vuokko Kortelainen on ollut mukana järjestämässä Talvikarnevaaleja vuodesta 2005 lähtien. Ainakaan Kortelaisen tiedossa ei ole tois...
Lue lisää »